Tule kaltaistesi joukkoon!
Elämäsi parhaita uravalintoja
Moni hämmästelee, miten Saka on onnistunut kasvamaan kymmenessä vuodessa vaihtoautokaupan suurimmaksi toimijaksi. Alan intohimoiseksi uudistajaksi, jolta tyytyväiset asiakkaat ostavat vuosittain yli 40 000 autoa.
Vastaus on yksinkertainen: Olemme onnistuneet yhdessä. Yhdessä oppien ja kasvaen, toisiamme auttaen ja kannustaen. Itseemme ja ennen kaikkea toinen toisiimme luottaen.
Siitä on syntynyt ilmapiiri, kulttuuri kuten sanotaan, jossa jokainen saa olla oma itsensä – rikastuttaa porukkaa omalla persoonallaan. Ajatella itse ja hoitaa oman vastuualueensa parhaaksi katsomallaan tavalla. Ja ehdottaa, miten me kaikki voisimme tehdä asioita paremmin ylittääksemme itsemme ja yhteiset tavoitteemme.
Näin Saka on kasvanut – ja kasvaa yhä. Yhdessä kehittyen ja kehittäen. Rohkeasti uutta kokeillen. Työpaikaksi, jossa sinunkin on mahdollista kasvaa, vaikuttaa aidosti omaan työhösi ja saavuttaa huikeita tuloksia. Tärkeänä osana meitä ja meidän ainutlaatuista tarinaamme.
Saka on palkittu työnantaja mm. työntekijäkokemuksen, palvelun ja markkinoinnin saralla. Great Place to Work® -sertifioituna työnantajana takaamme sinulle viihtyisän ja vastuullisen työympäristön. Olemme voittaneet laajan Palvelu 1 -ostotutkimuksen kahtena vuotena parhaana käytettyjen autojen jälleenmyyjänä, sekä markkinointimme on noteerattu useana vuotena Effie-palkinnoin. Työskentelet siis kunnianhimoisessa ja loistosuorituksiin tähtäävässä ympäristössä.


Oletko huippumyyjä?
Meillä on Sakalla jatkuvasti avoin myyjän haku käynnissä. Mikäli olet huippumyyjä ja haluaisit meille töihin, jätä avoin hakemuksesi tästä: https://tyopaikat.saka.fi/jobs/2884748-automyyjan-avoin-haku
Mikäli näemme sinussa potentiaalia, lisäämme sinut hakijapooliimme & jatkamme keskusteluita kanssasi kun oikealta paikkakunnalta aukeaa tarve.
Saka numeroina
Liikevaihto 2024 (m€)
Henkilöstö
Toimipisteet
Rekrytointi
Meille Sakalle on tärkeää, että sinulle jää hyvä fiilis rekrytointiprosessistamme.
Tämän vuoksi meillä on käytössä NPS-kysely, joka lähtee hakijoille, kenen kanssa olemme käyneet keskusteluita. Toivomme jatkossakin vastauksia näihin kyselyihin.
Tällä hetkellä NPS-lukumme on yli 80, josta olemme ylpeitä!
Avoimet tehtävät
-
AutomyyjäMyynti · Jyväskylä
-
AutomyyjäMyynti · Helsinki, Herttoniemi
-
AutomyyjäMyynti · Helsinki, Konala
-
Yksikönpäällikkö VaasaanMyynti · Vaasa
-
DigiasiakaspalvelijaHallinto · Oulu · Hybridi
-
Jälkimarkkinointikoordinaattori kesän ajaksiHallinto · Helsinki hallinto
-
AutomyyjäMyynti · Espoo
-
AutomyyjäMyynti · Lempäälä
-
AutomyyjäMyynti · Espoo, Koskelo
Tutustu lisää
Saka Finland Oy yrityksenä
Saka on 2015 perustettu Suomen voimakkaimmin kasvava autokauppa. Meillä on 28 myymälää ympäri Suomen ja laajennamme toimintaamme jatkuvasti. Intohimomme on uudistaa suomalaista autokauppaa asiantuntemuksella ja nöyrällä palveluasenteella.